Myytit yleensä jarruttavat ja jopa estävät sinua sijoittamasta. Millaisia myyttejä sijoittamisesta liikkuu? Kannattaako sinun juuttua myytteihin? Ovatko ne totta vai tarua? Sijoittamiseen liittyy paljon uskomuksia, taruja ja myös totuuksia. Mikä on totta ja mikä on tarua? Miten sinä itse sijoittajana tai aloittelevana sijoittajana vaikutat lopputulemaan? Tässä mielestäni 3 myyttiä sijoittamisesta aiheen tärkeimmästä päästä lueteltuna.
3 myyttiä sijoittamisesta
1. Tieto ja taito ratkaisevat
Väärin.
Voit opetella eri strategioita tai haalia kasaan tietoa niin eri koulutuksista, blogeista kuin medioistakin, mutta se ei vielä tee taitavaksi. Oleellista on se, että tieto saadaan vietyä käytännöksi. Kaikki tapahtuu pieni askel kerrallaan niin kliseiseltä, kun se kuulostaakin. Aluksi ei tapahdu mitään, sillä huomaat huikeita tuloksia vasta esim. 30 vuoden kuluttua. Välillä sijoittamisessa tulee epäonnistumisia ja välillä mennään kiihtyvällä tahdilla eteenpäin.
Itse olen saanut suuren hyödyn osallistumalla Varapuun koulutuksiin (esim. Taitavaksi Rahan Kanssa, Tee Rahaa Sijoittamalla, Asunnot ja Kiinteistöt). Olisin voinut lukea saman tiedon eri kirjoista, medioista ja käymällä pienemmissä koulutustilaisuuksissa tai verkkokursseilla, mutta nyt saan kaiken kätevästi yhdestä paketista.
Toisen käden tietoon en välttämättä suosittele luottamaan. Jos joku kaveri antaa kuuman vihjeen, ei se välttämättä ole sellainen kultakaivos kuin kaveri on hehkuttaessaan antanut olettaa. Ja haittaako kaveriasi, jos sinä menetät rahasi? Hän tuskin on kiinnostunut sinun onnistumisesta tai epäonnistumisesta.
Hanki tietoa ennen kuin suin päin ryntäät markkinaan kuin markkinaan. Jos kaikki muut jo ovat siellä, onko se oikea paikka vielä sinullekin? Esim. teknokuplan aikana jonotettiin osakkeita ja jonot kiemurtelivat lähes korttelin ympäri. Tällaisessa tilanteessa koettiin ehkä sisäisesti FOMO-efekti. FOMO, fear of missing out eli pelko jäädä ulkopuolelle ja paitsi jostain, joka voisi olla superjuttu.
2. Sijoittamisen voi ulkoistaa
Pääosin väärin.
Kuka taho hoitaa sinun rahojasi samalla tarkkuudella kuin sinä? Kukaan muu ei pidä niin hyvää huolta sijoitettavista rahoistasi kuin sinä itse. Jos annat jonkun muun hoitaa omaisuuttasi, maksat myös sijoitusvarallisuutesi hoidosta sitä hoitavalle taholle syntyvät kulut sekä myyjän ja mahdollisen muun henkilökunnan palkat. Tuotteen myyjä on tuskin kaupitellut sinulle talon halvinta sijoitusvaihtoehtoa saadakseen pienimmät provisiot.
Alalla on toki hyviäkin ihmisiä ja tuotteita, mutta hieman opiskelemalla ja perehtymällä, tiedät mitä sinun kannattaa tehdä omien rahojesi suhteen. Voit ehkä tarkan harkinnan, opiskelun ja perehtymisen jälkeen, ulkoistaa sijoittamista, jos löydät vähäkuluisen vaihtoehdon.
3. Aloitan sitten, kun jää rahaa
Väärin.
Kuinka monelle oikeasti jää paljon rahaa tilille kuun lopussa? Vaurastujat sijoittavat ensin ja elävät sillä, mitä jää. Muut tekevät päinvastoin. Kumpaan ryhmään kuulut tai kumpaan ryhmään haluaisit kuulua?
Tunne rahaan on erilainen eri kohdassa kuukautta. Palkkapäivänä voidaan ostella vähän rennommin. Jos viimeisenä päivänä jäljellä on enää 100 €, pääkoppasi huutaa, että älä nyt hyvä ihminen viimeisiä rahojasi mene sijoittamaan!
Tähän reaktioon vaikuttaa voimakkaasti rahatarinasi. Rahatarinalla tarkoitetaan menneisyydessä oppimaasi käsitystä rahasta, tapaa käsitellä rahaa sekä suhtautumista sijoittamiseen ja rahan ansaitsemiseen. Käy lukemassa rahatarinastasi ja rahapersoonastasi lisää täältä. Tunnistatko itsesi? Kuka heistä olet?
Aloita sijoittaminen heti
Ensimmäisten vuosien aikana ei näytä paljoa tuloksia tulevan, mutta korkoa korolle efekti syntyy parhaiten vasta kymmenen vuoden jälkeen. Mitä kauemmin rahat ovat sijoitettuina, sitä kauemman ne ehtivät kasvaa korkoa. Sijoittajan paras kaveri on korkoa korolle -efekti. Puskuri suojaa sinua nyt, jos jotain sattuu. Sijoitukset suojaavat sinua tulevaisuudessa.
Lisätietoa taloudellisen puskurin rakentamisesta löytyy täältä
Lähteet:
Varapuun Tee Rahaa Sijoittamalla™ -koulutus