kannattaako metsään sijoittaa?

Kannattaako metsään sijoittaa?

Kiitos, kun jaat eteenpäin

Miksi metsään sijoittaminen on hyvä sijoitus? Onko se työlästä? Onko siinä riskejä? Mistä sitä voi ostaa? Kannattaako metsään sijoittaa?

En itse tiedä metsäsijoittamisesta juuri mitään, joten haastattelin metsätalousinsinööri Rauno Nummista. Hän on ostanut ensimmäisen metsätilansa jo vuonna 1993, joten tietotaitoa on karttunut lähes 30 vuotta. Hän on toiminut parikymmentä vuotta Etämetsänomistajien Liiton puheenjohtajana ja toimii edelleen. Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt hänelle Metsätalousneuvoksen arvonimen pari vuotta sitten.

Miten Rauno kiinnostui metsästä ja metsäsijoittamisesta? Parikymppisenä hän oli kesätöissä metsätoimistolla ja ala vei mukanaan. Suunnitellut biologian opinnot eivät enää kiinnostaneetkaan. Myöhemmin työelämässä hän toimi Metsäkeskuksen leivissä auttaen metsän omistajia. Silloin syttyi halu omistaa itsekin metsää sijoitusmielessä.

Rauno omistaa Satakunnan Metsäpalvelut Ky:n ja auttaa mieluusti yrityksensä kautta jo metsää omistavia sekä uusia ihmisiä metsän omistamisen alkuun.

Kannattaako metsään sijoittaa?

Metsän tuotto on keskimäärin 4 % vuodessa ja enemmänkin, jos metsätilalla on muitakin arvoja kuin puun myynti. Näitä tekijöitä ovat mm. rantatontti, metsästykseen vuokrattavat alueet, kaivosalueet, yhteismetsäosuudet, tuulimyllypaikat tai suojeltavat alueet, joihin saa valtion ympäristötukea.

Metsä kasvaa kriiseistä ja epidemioista huolimatta. Metsän hinta ei suuresti vaihtele, oli tilanne ympärillä millainen tahansa. Metsää on helppo omistaa ja uuden metsälain puitteissa omistaja voi itse päättää metsänsä käytöstä ja hakkuista.

Metsän omistajana voit hakea myös Kemera-tukia esim. ojitukseen tai tien rakentamiseen. Olet metsän omistajana oikeutettu metsävähennykseen verotuksessa. Ostettuasi metsää, saat myydä sieltä 60 % puusta verovapaasti. Tuntuu vahvasti siltä, että valtio haluaisi meidän omistavan metsää.

Kaikenlaiselle puulle on kysyntää koko ajan, Rauno toteaa. Uusia, isoja rakennusprojekteja on meneillään metsäteollisuudessa parhaillaan. Raumalle rakennetaan uutta sahaa, Kemiin suunnitellaan uutta biotuotelaitosta ja vastaava laitos on juuri valmistunut Äänekoskelle. Muutamia muitakin pienempiä hankkeita on menossa tällä hetkellä. Sillä rintamalla ei ole hiljaiseloa.

Metsän ostaminen

Metsätiloja voi kysellä metsänhoitoyhdistyksiltä sekä tutkia Torin, lehti-ilmoitusten, Etuoven sekä Metsälehden tarjontaa. Metsää on jatkuvasti myynnissä, mutta ostajia on Raunon mukaan enemmän kuin myyjiä.

Jos ostat metsää, kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen ja pyytää häneltä apua metsän arvioinnissa. Voin todeta, että Rauno on ekspertti näissä asioissa pitkänlinjan metsäsijoittajana.

Metsän ostajalle tulee kauppahinnan lisäksi maksettavaksi 4 % varainsiirtovero, lainhuuto- sekä kaupanvahvistajan kulut, ellei kuluista ole myyjän kanssa sovittu toisin.

Metsän ostamiseen saat lainaa pankista ja metsän vakuusarvo on n. 50-60 % ostohinnasta. Korko metsää ostettaessa on suurinpiirtein sama kuin sijoitusasuntolainoissa, mutta korkeampi kuin omassa asunnossa.

Onko muita tapoja sijoittaa metsään?

Tarjolla on metsärahastoja, joihin pääsee kiinni esimerkiksi 5000-10 000 euron summilla. Metsän tuotto ei ole metsärahastoissa sen kummempi kuin henkilökohtaisesti omistetussa metsässäkään. Rahastoissa tosin on omat kulunsa, joka laskee tuottoa. Verohyötyjä ei synny.

Yhteismetsiä löytyy myös ja niitä voi perustaa itsekin, jos ympärilläsi on sopiva porukka. Valtio maksaa yhteismetsän luomisesta syntyvät kulut. Veroprosentti puun myymisestä on yhteismetsissä 2 % pienempi kuin yksityishenkilöillä. Yhteismetsissä verotusprosentti ei nouse, vaikka tuotto nousisi yli 30 000 euroon henkilöä kohden. Yksityishenkilöillä veroprosentti yli 30 000 euron pääomatuloista on 34 % (v. 2020).

Muutama metsäyhtiö löytyy myös pörssistä, jos osakemarkkinat kiinnostavat. Raunon näkemys puoltaa metsän omistamista ilman välikäsiä: rahastoja, osakkeita tms. Löytääksesi itsellesi parhaan tavan, kannattaa perehtyä eri tapoihin perusteellisemmin.

Mistä voi opiskella asiasta lisää?

Opiskelu kannattaa aina. Tähän olen koonnut muutamia Raunon opiskeluvinkkejä. Metsälehti sekä Metsäkustannuksen nettisivuilla tarjolla olevat kirjat ovat lukemisen arvoisia. Etämetsänomistajien Liiton sivut, liiton jäsenyhdistyksen edullinen jäsenyys ja jäsentilaisuudet antavat paljon. Mainitsemisen arvoisia ovat myös Tapio Oy:n nettisivut ja heidän tarjoamat maksulliset verkkokoulutukset. Metsänhoitoyhdistyksistä saa myös hyödyllistä tietoa. Jokaisella paikkakunnalla on oma metsänhoitoyhdistyksensä.

Metsäsijoittamisen riskit

Riskit on nopeasti lueteltu. Suurimmat riskit ovat lisääntyneet tuulet ja myrskyt sekä hyönteistuhot. Joskus metsä voi tuhoutua palossa. Näiltä kaikilta riskeiltä voi suojautua vakuutuksella, joka kattaa nämä kaikki edellä mainitut. Metsävakuutus on noin 5 euron luokkaa hehtaaria kohti.

Kiinnostuitko? Haluatko lisätietoa tai metsäostoksille?

Toivottavasti sait selville kannattaako metsään sijoittaa. Itse olen kiinnostunut metsästä sijoituskohteena, mutta rahaa taitaa uupua ostoksista useamman tuhatlappusen verran. Oma metsätila, jolla virtaisi pieni puro tai jolla olisi oma vesialue, kuulostaisi oikein hyvältä. Jos ei oma taloutesi ole vielä tasapainossa ja omat numerot selvillä, kurkista täältä miten saat ensin taloutesi tasapainoon.

Jos asia kiinnostaa, voit olla yhteydessä Raunoon. Kerro samalla terveisiä blogistani!

  • Metsäneuvos, metsäsijoittaja Rauno Numminen
  • puh. 050 032 8333
  • raunonumminen (ät) hotmail.com

Miten metsän osto tapahtuu? Kuinka hakkuut toteutetaan? Millä hinnalla metsä kannattaa ostaa? Näitä käsitellään myöhemmin ilmestyvässä blogitekstissäni. Pysy kuulolla.


Kiitos, kun jaat eteenpäin

4 ajatusta aiheesta “Kannattaako metsään sijoittaa?”

    1. Hyviä pohdintoja. Samansuuntaisia ajatuksia itselläkin. Jos sopivia metsätiloja löytyy, on hinta yleensä huomattavasti enemmän kuin itse olisi valmis maksamaan.

  1. Metsän ostamista olen harkinnut, mutta todennäköisesti en tekisi sillä rahaa. Antaisin kasvaa ja olla luonnollisessa tilassa, kuten on tarkoitettu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.