Oma talous

Opin kautta Välimeren maisemiin

Opin kautta Välimeren maisemiin

Opin kautta Välimeren maisemiin kertoo Susa Hanyin omista kokemuksistaan All Access-jäsenenä. Susa asuu pääkaupunkiseudulla ja toimii yrittäjänä hyvinvointialalla. Hänellä on kaksi lasta ja toinen All Access-jäsenvuosi lähestyy loppuaan. Tässä mielenkiintoinen ja inspiroiva tositarina siitä, mitä kaikkea voi tapahtua sekä All Access -jäsenyyden mukanaan tuomista hyödyistä.

Mistä sain motivaatiota lähteä etsimään oppia omaan rahankäyttöön?

Kummasti se, kun häviää summan, jossa useita nollia perässä, antaa motivaatiota alkaa tehdä itse asialle jotakin! Yksi tärkeimmistä opeista mitä olen Varapuun kyydissä saanut, on se että ”älä sijoita mihinkään mitä et itse ymmärrä”.

Tuon nyt olisi voinut itsekin hoksata, mutta tulipa opittua kantapään kautta. Vieläkin siinä on purtavaa, kun olen hieman sellainen nopeasti innostuva sijoittaja.

Kun on antanut rahansa toisten hoidettavaksi ja hävinnyt osakenousumarkkinassa kivan summan, alkaa heräämään konkreettisesti siihen, että ketään muuta ei lopulta kiinnosta sun rahatalous kuin sua itseäsi.

Toki varainhoitaja kerää siitä kivan siivun itselleen ja toivoo, että mäkin olisin tyytyväinen, mutta hän ei menetä yöunia seuratessaan alavireistä sijoituskäyrää.

Rahaongelmia

Rahaongelmia on monenlaisia. Rahaa joko on tai sitä ei ole. Kumpikin voi olla ongelma. Omalla kohdalla rahaa oli eron ja talon myynnin jälkeen jonkun verran. Sitä vastoin tietämystä mitä rahoilla tehdä, ei ollut juurikaan.

Olen aina ollut säästäväinen ja halusin sijoittaa rahat järkevästi enkä lähtenyt tuhlailemaan. Mutta mistään ei tuntunut saavat _puolueetonta_ sijoitusneuvoa. Jokaisella oli aina omat euronkuvat mielessä.

Silloin, noin 4v sitten, en ollut vielä niin aktiivisesti osannut hyödyntää sosiaalista mediaa ja sen monia eri foorumeita, joissa saa vertaistukea ja tarinoita sijoittamiseen.

Toimin hyvinvointialalla ja sitä kautta päädyin Passion for Success -tapahtumaan keväällä kaksi vuotta sitten. Sieltä nappasin tarjouksen Varapuun TRK (Taitavaksi rahan kanssa) -koulutusviikonloppuun. Siellä huomasin heti, että tähän porukkaan haluan kuulua. Siellä ei pakkomyydä mitään.

Tein kuitenkin päätöksen ostaa All Access -jäsenyyden. Sellaiseen kannattaa sijoittaa, kun se lisää omaa osaamista ja muuttaa omaisuuskäyrän suuntaa. Siitä on pikkuhiljaa ymmärrys karttunut sellaiselle tasolle, että ei enää niin pahasti pääse kukaan huijaamaan.

Olen pyrkinyt käymään kaikki Varapuun koulutukset mihin vaan pääsen. All Access -jäsenyyteen kuuluu kaikki kymmenet viikonloppukoulutukset ja vino pino nauhoitteita aikaisimmilta vuosilta sekä paljon muita, ilmaista materiaaleja. Kirjoja jne. voi ostaa hyvällä hinnalla. Lisäksi jäsenyyden mukana tulevat monet uudet AA-tuttavuudet, joista moni on aikalailla samanlaisessa tilanteessa kuin itsekin. Monet ovat jo konkareita, joilta oppii koko ajan lisää. Heitä on tavattu koulutusten lisäksi livenä vapaa-ajalla sekä somefoorumeilla.

Osa jutuista menee edelleen yli hilseen, mutta koko ajan oppii uutta. Sijoitustietämyksen lisäksi myös rohkeutta on tullut lisää.

Opin kautta Välimeren maisemiin

Tein sijoitussuunnitelman Varapuun opeilla ja tietty korvamerkitty raha menee säännöllisesti edelleen sijoituksiin. Rahastojen ja muutamien osakkeiden lisäksi innostuin asuntosijoittamisestakin. Pitkään olin sitä mieltä, että asuntosijoittaminen on tylsää ja hidasta puuhaa, kunnes tajusin oman pääoman tuoton ja vivuttamisen.

Sen jälkeen olen ostanut viime vuonna ensimmäisen sijoitusasuntoni Suomesta ja toisen tämän vuoden alussa Pohjois-Kyprokselta. Aiemmin ei olisi tullut mieleenkään ostaa asunto-osaketta eikä varsinkaan muualta kuin läheltä omaa asuinpaikkakuntaa. Kuitenkin minulla asustelee vuokralainen Kuopiossa.

Pohjois-Kyproksen asunto on uudistuotantoa, jonne avaimet saa käteen noin 2 vuoden kuluttua. Ihastuin ensin uusien tuttavuuksien kautta sijoitusmahdollisuuksista ja sitten myös maasta. Pohjois-Kypros on Välimeren helmi, jossa on vehreät maisemat, meri ja vuoret aina lähellä, kiireetön ilmapiiri ja luonto.

Massaturismi on pysynyt pois ja hintataso moniin Etelä-Euroopan maihin verrattuna edullinen. Oman studioni ostin aivan 18-reikäisen golfkentän vierestä. Se soveltuu vuokrattavaksi niin golfareille kuin kaikille muillekin. Kesällä itsekin mielelläni viihdyn maassa lomailemassa ja etätyöskentelemässä.

Sivubisneksenä autan myös muita loma- tai sijoitusasunnosta kiinnostuneita etsimään oman kohteensa Pohjois-Kyprokselta.

Lisätietoja tästä mahdollisuudesta saat Susalta

050 523 3465

lifestylebysusa (ät) gmail.com

www.lifestylebysusa.com

Opin kautta Välimeren maisemiin


Jos haluat käydä kurkkaamassa minun tarinaani, klikkaa tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *