sijoitusasunnon valintakriteerit

Sijoitusasunnon valintakriteerit

Kiitos, kun jaat eteenpäin

Sijoitusasunnon valintakriteerit | Millaisia kriteerejä on olemassa ja mitkä olisivat niistä sinulle tärkeimmät? Lue seuraava lista ja valitse niistä itsellesi tärkeimmät kohdat.

Lista on laadittu yhdessä Instagramista monelle tutun @asuntosijoittajamuijan kanssa. Molemmat asustelemme Pohjanmaalla, joten samalla, kun kävin remppatyömaalla keskustelimme sijoitusasunnon valintakriteereistä. Tekstistä löytyy molempien näkemyksiä ja ajatuksia sulassa sovussa. Valintakriteerit eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.

Lisätietoja asuntosijoittamisen aloittamisesta löytyy täältä Heikki Pajusen haastattelusta.

Sijoitusasunnon valintakriteerit

  • Sijainti

Alussa tuntui järkevältä hankkia kohteet isomman kaupungin keskustasta tai sen läheisyydestä. Jos yliopisto tai korkeakoulu on lähellä, on opiskelijaystävällinen asunto hyvä ja suhteellisen varma valinta.

Jonkun aikaa sijoittamista tehneenä, #asuntosijoittajamuija totesi, että nyt pitäisi etsiä myös niiltä alueilta ja sellaisia kohteita, joista muut asuntosijoittavat eivät ole kiinnostuneet. Kyseessä ei tällöin välttämättä ole yksiö keskustasta ja se voi olla vaikka rivitalo sen perinteisen kerrostaloajattelun sijaan.

  • Taloyhtiö

asuntosijoittajamuija totesi, että suuri plussa olisi, että suurimmat remontit olisivat takanapäin. Oleellista taloyhtiössä on molempien mielestä myös isännöitsijä. On tiettyjä isännöitsijöitä, joiden isännöimistä kohteista ei tee mieli ostaa asuntoa. Taloyhtiön kassan täytyy olla myös kunnossa.

  • Asunto

Remppataitoisena ja siitä tykkäävänä #asuntosijoittajamuija pyrkii metsästämään pommikuntoisia asuntoja. Itse taas arvostan sitä, että ei tarvitsisi paljoa remontoida. Asuntoa voit muokata lähes mielesi mukaan, mutta taloyhtiötä ja sijaintia on haastavampaa muuttaa.

Asunnon pohjaratkaisua on hyvä miettiä, sillä esim. päätyasuntoon tulvii valoa ikkunoista ihan eri tavalla kuin pohjoispuolen yksiöön siitä yhdestä ainoasta ikkunasta. Parveketta molemmat arvostavat selkeänä isona plussana, ellei nyt olla esim. Helsingin tai Tampereen ydinkeskustan (arvo)kohteissa.

  • Arvonnousu-/arvonnostopotentiaali

Ensisijaisena kriteerinä ei kummallakaan ole ostaa paikkakunnilta, joissa asuntojen arvon tietää laskevan. Oleellista on, että arvo säilyy tai nousee.

Arvoon toki voi vaikuttaa itsekin ja helpointa se on remontoimalla pommikuntoinen, edullinen asunto, jossa sijaintikin on vielä hyvä. Remontin jälkeen hinta on sitten jo ihan toista luokkaa.

  • Hinta

Asunto ostetaan vain kerran, joten hinnalla on tietysti merkitystä. Mieluusti pitäisi siis päästä ostamaan edulliseen hintaan. Tässä tärkeää roolia näyttelee alueen hintatuntemuksesi. “Voitto tehdään ostettaessa” -sanotaan.

Jos ostat ylihintaan, tarvitset enemmän omaa pääomaa, kassavirta kohteessa on huonompi ja myydessä voi olla, että et saa omiasi takaisin.

  • Kassavirta

Kassavirran ei tarvitse yksittäisten kohteiden osalta olla positiivinen, mutta asuntosijoitussalkun kokonaiskassavirran täytyy ehdottomasti olla positiivinen. Tarkoitus ei ole rahoittaa negatiivista kassavirtaa omasta pussista kuukausittain.

Ensimmäiset kohteet voivat helposti olla vähän kassavirtanegatiivisiakin, toteaa #asuntosijoittajamuija. Jostain täytyy aloittaa, oma tietotaito sekä kokemus karttuvat ajan myötä ja asuntovalinnatkin järkeistyvät. Kassavirta pitää tietysti harkita kohde kerrallaan. Jotkut kohteet voivat muiden superpositiivisten syiden vuoksi olla negatiivisiakin (esim. edullinen arvokohde Helsingin keskustasta).

  • Pankki

Kultaakin arvokkaampaa on täydellinen pankkisuhde. Täydellinen pankki antaa lainaa ja täydellisessä pankissa on pankkihenkilö, joka ymmärtää sinun strategiaasi ja vastaa viesteihisi nopealla aikataululla. Tässä tilanteessa marginaali ja muut pankinkulut eivät merkitse niin paljoa.

  • Vuokralainen

Asuntoa ostettaessa on hyvä miettiä potentiaalinen vuokralainenkin jo etukäteen. Kuka hän on (ikä, sukupuoli jne.), millaiset tulot hänellä on, kuinka pitkäksi aikaa hän kenties jäisi asuntoon? On eri asia ostaa sijoitusasuntoa opiskelijalle kuin perheelle. Opiskelijat eivät kaipaa päiväkotia tai alakoulua ja perheelliset taas eivät kaipaa yökerhoja alakertaan.

Sijoitusasunnon valintakriteerejä löytyy varmasti vielä monia muitakin, mutta tässä meidän pohdinnoillamme muutamia tärkeimpiä. Toivottavasti löydät tästä itsellesi tärkeimmät.


Käy lukemassa myös Suvi Schwabin haastattelu: Asuntosijoittaminen – voitto tehdään ostohetkellä -teksti tästä.

Ronja Romsin haastattelu löytyy tästä Miten uskallat aloittaa asuntosijoittamisen.

Ja asuntosijoittaja guruksi tituleerattua Harri Hurun blogia voit lukea täältä Ostan Asuntoja | Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja.

Kiitos, kun jaat eteenpäin

1 ajatus aiheesta “Sijoitusasunnon valintakriteerit”

  1. Olen aina ollut kiinnostunut kiinteistöpalveluista ja kiinteistöalasta. Kiinteistönvälitysala on hyvin laaja, ja siinä on paljon erilaisia osa-alueita. Mielenkiintoista, miten monia näkökohtia on otettava huomioon, kun valitsee kiinteistöpalvelua, mutta tämä on myös hyvä tapa tehdä oikea päätös. Kiitos hyvästä kirjoituksestasi aiheesta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.