Elämää

Voiko saada mitä haluaa?

Voiko saada mitä haluaa?

Voiko saada mitä haluaa? Ainakin Ilkka Koppelomäen viikonloppuisen Saa mitä haluat™ -koulutuksen perusteella. Ajatuksellisesti sehän on jo ihan kulman takana 😉

Omia kokemuksia

Olen ollut Saa Mitä Haluat™ -koulutuksessa kerran aiemmin, noin 4 kuukautta sitten. Se oli ravisteleva ja herättävä kokemus. Olen aina kirjannut tavoitteita ylös, mutta tuossa tilaisuudessa voimaantui myös toteuttamaan asioita, jotka nousivat itselle tärkeiksi. Mitkä asiat ovat sinulle oikeasti tärkeitä? Oletko koskaan miettinyt niitä kahden päivän ajan?

Koulutusviikonloppu koostuu omien intohimojen listaamisesta Janet Bray Attwoodin kehittämällä Passion Test -intohimotestillä. Mitkä ovat intohimojesi TOP 5? Niiden selvittäminen oli mullistavaa, sillä kuvittelin tietäväni ne jo etukäteen. Lopputulos kuitenkin yllätti – varsinkin ensimmäisen intohimon suhteen. Sen jälkeen on varsinainen Saa mitä haluat -prosessin vuoro. 

Kun selvittää ja pohtii, mitä oikeasti haluaa, voi lopputulos olla hyvin erilainen, kuin se, jonka järkeilemällä aikaansaamasi lopputulema. Yhdessä harjoituksessa listasimme asioita ilman, että mietimme miten ne voi tai pystyy toteuttaa, saavuttaa tai miten ne ovat edes ylipäätään mahdollisia. Aivan huippu harjoitus.

Ilkka on erittäin mukaansatempaava, taitava ja saa kaivettua kyllä esille lavalta käsin ne meidän tärkeimmät jutut. Tai eihän hän sitä työtä tee, vaan me osallistujat kaivelemme itseltämme ja toisiltamme. Miten helppoa onkaan ventovieraan vierustoverin kanssa pohtia omia intohimojaan ja mitä oikeasti haluaa. Ryhmässä on enemmän voimaa kuin yksin sohvalla miettiessä.

Muutamien kuukausien takaisista ajatuksista osa on jossain muodossa toteutunut ja osa on poistunut intohimolistalta kokonaan. Viikonloppuna luodut uudet intohimot ja tavoitteet ovat osittain samoja ja osittain erilaisia kuin 4 kuukautta sitten kirjoitetut. Aiemmin pääosaa näytteli vaurastumiseen liittyvät asiat ja nyt selkeästi perhe, yhdessäolo ja omaan itseen ja hyvinvointiin keskittyminen nousivat ylitse muiden.

Miten sinun täytyisi toimia?

Jos haluaa muutosta, on oltava aikaa muullekin kuin sohvalla makaamiselle. Mikään asia ei todennäköisesti toteudu vain sohvalla asioita tekemällä kuin tähänkin asti. Täytyy kasvaa ihmisenä, että saavuttaa mitä haluaa.

”Se tarina, jota kerrot itsellesi, määrittelee elämäsi” -Tony Robbins

Mikäli kerrot negatiivista tarinaa, on lopputulos todennäköisesti sen mukainen. Paskoihin ajatuksiin ei saa jäädä kiinni. Jos vielä kuuntelet muiden ajatuksia ja mielipiteitä ja menet niiden perusteella elämässäsi eteenpäin, et päädy sinne, minne itse haluaisit.

Millä osa-alueella tarvitset eniten apua? Työ ja ura, ihmissuhteet, henkinen hyvinvointi vai fyysinen hyvinvointi? Tarkoitus ei ole tarttua kaikkiin osa-alueisiin kerralla.

Mitä muuta tarvitaan? Täytyy olla sellainen asenne, että kaikki on mahdollista. Tavoitteen täytyy olla kristallin kirkas ja se vaihe tehtiin koulutuksessa perusteellisesti. Kyse ei ole siitä, että tiedät paljon, vaan siitä, että viet asioita käytäntöön sohvalla makaamisen ja paskojen ajatusten pyörittämisen sijaan.

Lämmin suositus myös Ilkan Saa mitä haluat -kirjalle sekä Janet Bray Attwoodin Passion Test -kirjalle, jotka olin lukenut ennen koulutukseen menoa. Niiden perusteella kiinnostuin myös itse koulutuksesta. Suosittelen tutustumaan molempiin, ehkä innostut aiheesta enemmänkin.

Voiko saada mitä haluaa?

Pienillä muutoksilla voit vaikuttaa omaan elämääsi paljon. Ei maailmanmestariksikaan tulla yhdellä isolla loikalla vaan kaikki tapahtuu pala kerrallaan. Perille pääsemiseen tarvitaan intoa, motivaatiota, halua, mutta myös työtä. Se pieni pala kerrallaan.

Täytyy lähteä liikkeelle. Et saavuta mitään, jos pyörität viikosta ja vuodesta toiseen samoja kuvioita samoissa ympyröissä. Ehdottomasti kannattaa mennä Saa mitä haluat -valmennukseen. Tuskin olisin 4 kuukauden sisällä käynyt kahta kertaa, ellei se olisi ollut mullistava ja käänteentekevä koulutusviikonloppu. Se varmasti avaa ikkunoita ja ovia sinun tulevaisuuteesi!

Ellen olisi käynyt Saa Mitä Haluat -koulutuksessa, en varmasti istuisi tässä ja kirjoittaisi blogia. Lisätietoa minusta saat täältä.


  • En saa komissiota tämän tekstin kirjoittamisesta. Suosittelen tuotteita ja palveluita, joita itse käytän ja joihin olen tyytyväinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *